Puistoilua ja tutkiskelua

Ollaan viimepäivät nautittu hyvistä keleistä, hoideltu asioita ja käyty ytimessäkin useampaan kertaan. Niin sitä vain kahden pienen lapsen kanssa on koluttu keskustaa ympäriinsä Oxford Streetin ostoskatua myöten. Metrossakin käytiin ensimmäistä kertaa, ja sekin meni ihan mukavasti. Kulkeminen kahden pienen lapsen kanssa on sinänsä haastavaa, koska joka paikassa on ahdasta. Meidän arktisiin olosuhteisiin suunnitellut Emmaljungan tuplarattaat ovat tänne julkisissa liikkumiseen yksinkertaisesti liian isot. Kokeillaan nyt hommata pienet sirot rattaat ja hyvä kantoreppu sekä seisomalauta. Ben on rattaiden kyydissä ja Luke seisomalaudalla (rannehihnalla kiinni vaunuissa), tai jos Luke lyö ranttaliksi niin sitten laitetaan hänet rattaisiin ja Ben kantoreppuun. 

Ollaan siis käytännössä enimmäkseen lomailtu, maanantaina aloitamme arjen sitten rytinällä. Tänään kävimme London Aquariumissa katsomassa kaloja. Luke oli tästä visiitistä todella onnellinen. Muistoksi reissusta poju sai ongen ja muutaman muovikalan, nyt hän onkin tuolla takapihalla "kalassa" eli onkimassa meitsin salaattikulhosta :) Ollaan käyty lähipuistossa uimassa ja leikkimässä, isossa lelukaupassa hypistelemässä autoja, Hyde Parkissa ajelemassa junalla, ostoksilla, testaamassa ravintoloita ja puuhailtu kaikkea supermukavaa. Kelitkin on hellineet, aurinkoa ja lämpöä riittää!

Aurinkorasvoihin hankimme viidenkympin suojakertoimet näitä helteitä varten. Ben raukka on väritykseltään valkoinen kuin lakana äitinsä tapaan, joten pitää varoa, ettei poju kärähdä. Voisin kuluttaa nämä päivät vain hengailemalla Lontoon puistoissa aamusta iltaan, juoda kuppitolkulla kahvia ja leikkiä lasten kanssa päättömiä jahtausleikkejä. 

Nyt häätyy alkaa laittamaan sapuskaa koko konkkaronkalle ja alkaa suunnitella huomista ostosreissua Länsi-Lontooseen. Palataan!

Sopeutumista

Eilen ehdin pikaisesti kirjoitellakin kuulumisia, mutta nyt kun talo on hiljennyt, on aika vähän taas fiilistellä lisää tätä tilannetta. Me ollaan oikeasti täällä nyt! Asutaan ja tehdään tänne koti. Ollaan tosiaan perehdytty lähiympäristöön vähän sillä silmällä, että arjessa olisi touhua ja tekemistä, ja perusjutut kuten kauppahommat ynnä muut sujuisivat mahdollisimman kivasti.

Täällä asumisessa on muutamia aivan superkivoja juttuja. Ensinnäkin tämä alue - isoja puistoja lähellä, joissa on kivoja leikkipaikkoja ja aina leikkikavereita. Näitä kaipasin Suomessa asuessani, sillä meidän lähellä ei ollut yhtään kunnon puistoa. Täällä niitä riittää!

Kahviloita ja ravintoloita tuntuu olevan oikein mukava valikoima. Yksi huippujuttu tässä muuttorumban keskellä on ollut se, että täällä ruokaa saa kotiinkuljetettuna ilman lisäkustannuksia. Vaihtoehtoja on satoja. Ollaan tilattu intialaista, kiinalaista ja italialaista tähän mennessä. Edullista ja superhelppoa :) Samoin ruokaostokset saa kotiin kannettuina ja pakattuina, mikä onkin aivan huikea juttu. Helppoa vain klikkailla netissä mitä tarvitsee, ja pian ostokset ovat jo ovella.

Ihmiset ovat todella ystävällisiä ja jäävät juttelemaan. Tekemistähän täällä riittää niin paljon kuin vain jaksaa tehdä! Viikonloput on suunniteltu pitkäksi aikaa :) Nytkin tekemislistalla odottaa London Aquarium (akvaario), London Zoo (eläintarha), Muswell Hill, Natural History Museum, Science museum...

Juttelin tässä erään saman elämänmuutoksen läpikäyneen ihmisen kanssa, jonka kanssa naureskeltiin, että pitäähän se muutoksen keskellä ottaa luulot pois kaikilla sektoreilla, että varmasti shokki on tarpeeksi tuntuva. Todella harvoin hukkaan mitään, liekö koskaan edes varastettu mitään suurempaa. Joka ikisen tietokoneellani olevan valokuvan olen varmuuskopioinut, mutta en osannut ikinä ajatella, että kameralle ja sadoille siellä olleille kuville tapahtuisi jotain. Ja kyllä - kameraa ei ole näkynyt. Huomenna nieleskelen loputkin tästä karvaasta takaiskusta ja alan raapimaan kasaan kuvia muualta Benin ekasta neljästä kuukaudesta. Ja nöyränä tilaan itselleni jonkun pienen kameran...

Kyllä tällä kaupungilla on niin paljon annettavaa ja koettavaa. Luke myös on kovin mielissään kaikesta uudesta! Toivottavasti arki alkaa sujua kivasti, sittenpä homma täällä meillä onkin hyvällä mallilla! :) 

Hello London!

Täällä sitä ollaan! Fiilis on hyvä, alue vaikuttaa kivalta ja kaikki on oikein jees. Vähän sieppaa se, että tänään meidän lähipuistossa Street Festivaleilla hukkasimme kameramme. Joko unohdimme sen jonnekin tai joku nappasi sen meidän hoitolaukustamme kun silmä vältti. Toivon todella tätä ensimmäistä... Olen soittanut kolme kertaa löytötavaratoimistoon tippa linssissä, mutta vielä ei kukaan ole sitä sinne toimittanut. Aivan sama sille kameralle, mutta siinä oli tottakai meidän muistoja tosi paljon viimeisen puolen vuoden ajalta. Vartija kyllä veikkasi, että jos sitä ei ole asiasta tähden varastettu, niin joku on sen toimittanut jonnekin, ja ennen pitkää se löytäisi omistajalleen. Toivotaan todellakin.

Matka tänne meni yllättävän mukavasti, Luke tosin huusi lentokoneessa kanssamatkustajille vähän väliä, että "PUTUAA PUTUAA!" Hienoja hetkiä! Onneksi koneessa ei tainnut olla suomalaisia juuri ollenkaan. Tässä ollaan viimepäivät tutkittu lähialueiden palveluita ja kierrelty puistoja. Kävimme poikien kanssa ytimessäkin mutkan katselemassa Buckingham Palacea ja kävelemässä Green Parkissa. Kelit ovat kyllä suosineet tätä päivää lukuun ottamatta!

Juhannusta vietimme puistoilemalla. Oli ihana keli ja Luke erittäin onnellinen kun sai temuta menemään. Aika paljon on vielä järjesteltävää asunnon suhteen, mutta onneksi kohta saamme asettautua taloksi ja hommata tarvittavat jutut. Pojat tarvitsevat sängyt ja ostamme myös uuden sohvan. Mattoja ja astioita ja jotain kodin härpäkettä on myös ostoslistalla. Pientä laittoa vaatii tämä huusholli, onhan tämä brittityyliin tehty vähän sinne päin. Jos laminaatti loppuu 3cm ennen seinää niin sitten se loppuu, jäi koloa tai ei :) Kokolattiamatot vaativat totuttelua, mutta onneksi niitä on vain makkareissa. On tässä silti ihan oma tunnelmansa, ja tällaista osattiin odottaa ja toivoakin. Kyllä tämä varmasti kodilta alkaa tuntua kunhan saadaan tästä oman näköinen!

Täällä siis maailma mallillaan. Pojat on olleet tosi reippaita, mitä nyt Luke on vähän pelännyt kärpäsiä. Monta kertaa päivässä kuuluu: "PÄRKÄNE! PELOTTAAA!" Mutta onneksi autot, helikopterit, lentokoneet ja linja-autot saavat hihkumaan riemusta. Ja niitähän täällä riittää :)

♥ Jen

Huudeja ja heippoja

Viimeisen kahden viikon aikana ollaan kaiken pakkailun ja härdellin ohella nähty paljon ystäviä, vietetty aikaa isovanhempien kanssa ja sukuloitukin sen mitä vain suinkin ollaan ehditty. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan meillä oli myös aikaa pysähtyä hetkeksi ja miettiä, mitä me ollaankaan tekemässä. Puhuttiin vielä miehen kanssa lähtöömme liittyvät jutut läpi, kaikki pelot ja innostukset. Entistä varmempana voimme todeta, että haluamme elää tätä meidän perheemme elämää nyt näin. 

Mutta se ei muuta niitä heippoja miksikään. Ne pitää sanoa, eikä se ole ikinä kivaa. Mutta onneksi sen verran voi sanoa, että me kyllä nähdään, pidetään yhteyttä ja ollaan olemassa toisillemme. Vaikka välissä onkin siivu merta ja kolme tuhatta kilometriä.

Ollaan kyllä onnekkaita, että olemme saaneet haalittua itsellemme niin ihania ystäviä, jotka ovat eläneet ja jännittäneet meidän mukana. Meinasin tosin jänistää koko hommasta perjantai-iltana, jolloin pakokauhu ja ramppikuume alkoivat hiipiä ja pupuja oli pöksyssä ainakin miljoona. Eihän me voida jättää näitä tyyppejä ja poikien isovanhempia tänne. Ei-vaan-voida.

"Tää on ihan mahtava juttu ja tässä on enemmän järkeä kuin monessa muussa asiassa elämässä." sanoi ystäväni A. Ja siihen se oli itsekin yhdyttävä, niin haikealta kuin tämä aika-ajoin tuntuukin!

Pikkuhässäkkää

Huhhahheheei. Onpahan ollut härdelliä viimeajat, tavaraa on myyty ja pakattu, mutta edelleen melkoinen savotta edessä. Ollaan vietetty kaikki jäljellä ollut aika ystäviemme kanssa ja vaihdeltu kuulumisia varastoon. Tuntuu aika uskomattomalta, että ollaan jo viikon päästä tähän aikaan Lontoossa. 

Tottakai muutama mutkakin on matkassa niin kuin aina, nyt se mutka on vain aika pahassa paikassa... Nuorimmaisen passihakemus, jonka jätimme 1,5 viikkoa sitten (toimitus 4-8 arkipäivää) oli virkailijalta jäänyt lähettämättä. Ei lienee yllätys, että revin peliverkkarini kun tästä kuulin. Onneksi mies kävi kyselemässä passin perään enkä minä... Nyt on vähän tällainen "kyllä sen pitäisi ehtiä"-tilanne. Jos ei ehdi niin emme pääse lähtemään sinä päivänä, mille lennot on varattu. En tiedä kuka kustantaa meille uudet lennot jos emme pääse matkaan? Ei varmaan kukaan? Poliisin piikkiin? Mies soitti lupapalveluihin ensin seitsemän kertaa, ja koska kukaan ei vastannut, lähti hän jonottamaan lupapalveluihin. Siellä sitten todettiin, että hupsistakeikkaa, unohtui pistää postiin. Nyt sitten vain toivotaan, että ehtii. 

Tässä on viimepäivinä keretty juhlimaan kaikesta hulinasta huolimatta pieniä juhlia babyshowereista läksäreihin. Luke löysi täältä pahvilaatikkoviidakosta minun mikrofonin, johon hän on oppinut laulamaan tosi hienosti. Äitin poeka. Ben on ollut aika sylivauvaa viimeajat, mutta onhan se niin söpö, että saa kyllä anteeksi pakkaushommien hidastamisen. Nyt loppukiri vielä! Kyl tää tästä! 

London happens

Olemme viettäneet Lontoossa monta ihanaa pätkää elämästämme. Ensimmäisen kerran matkustimme sinne vuonna 2007 ystäväni houkuttelemana. Muistan kun ensimmäisenä aamuna matkustimme hotellilta Piccadilly Circukselle. Siinä istuimme Shaftesbury Memorial Fountainin äärellä ja katsoimme ihmisvilinää ja valtavien mainostaulujen välkettä. Kyseinen paikka ei mielestäni ole kovin kaupunkia imarteleva spotti, mutta sieltä se kaikki lähti. Vilkaisin puhelintani ja huomasin viisi tekstiviestiä, jotka sisälsivät paljon huutomerkkejä. Sen suihkulähteen äärellä kuulin hyviltä ystäviltäni saaneeni opiskelupaikan.

Kipinä kaupunkiin syttyi jo silloin. Joimme kahvia puistoissa ja kirjoittelimme ystäväni kanssa tekstejä muistikirjoihimme. M lueskeli kauempana päivän lehtiä, ja tuntui niin jännittävältä ajatella olevansa Thamesin rannalla Big Benin vieressä seku vain hengailemassa. Puistot veivät sydämeni heti, samoin rakennukset ja ystävälliset ihmiset. Yksinkertaisesti rakastuimme siihen kaupunkiin.

Olemme sen jälkeen käyneet kaupungissa noin kerran vuodessa, välillä kahdestaan ja välillä ystäviemme kanssa. Olemme joka kerta laajentaneet elämänpiiriämme siellä koskemaan muitakin kuin turistikohteita, ja olemme ihastuneet kaupunkiin entistä enemmän. Uskomatonta kyllä minua ei ole ikinä pelottanut liikkua Lontoossa pimeälläkään, jotenkin vain on sellainen turvallinen ja kotoinen olo.

Ei lienee vaikea arvata, että aloitimme häämatkammekin juuri Lontoosta. Musikaalit ovat aina olleet iso osa reissujamme, samoin toki ravintolat, kahvilat ja ostokset. Kaikki suurimmat nähtävyydet ja museot olemme kiertäneet, mutta emme missään nimessä ole kyllästyneet. Emmekä todellakaan ole nähneet kaikkea. Ei sitä turhaan sanota, että jos on kyllästynyt Lontooseen, on kyllästynyt elämään.

On vain niin kutkuttava ajatus lähteä elämään tähän kaupunkiin. Saamme näyttää lapsillemme kuinka kaunis mahdollisuuksia täynnä oleva kaupunki Lontoo on. Ja se tuntuu hyvältä :)

♥ Jen